torstai 28. maaliskuuta 2013

Pääsiäisen viettoon maalle


Iloista pääsiäistä kaikille!

Me lähdetään maalle.
Paistetaan makkaraa iltanuotiolla.
Saunotaan isoisän tekemässä puusaunassa.
Levätään ja nautitaan perheen yhdessäolosta.
Ihan parasta <3

Jenna

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Ikean ostoksia ja kotikuvia

Mitäs mun pitikään tehdä eilen..Noo, sain ainakin siivoiltua, pestyä pyykkiä ja maalasin sen pirttipöydän. Ompelemaan en kerennyt. Päikkäreiltä heräsikin itkuinen poika jolla oli kuumetta :/ Onneksi lääkkeen jälkeen pysty jo vähän leikkimäänkin. Tänään jatketaan kuumeilua ja pienen pojan hoivaamista. Yön sai nukuttua tosi hyvin. Ihmettelin oikein kun heräsi vasta puol seittemältä, eikä kertaakaan yöllä. Hyvä että sai nukuttua.



Ikeasta ostin lapsille lisää näitä ihania värikkäitä kippoja. Niistä on hyvä syödä jälkkärit, välipalat, murot sun muut. Ittelleni otin keittiötä kaunistamaan nämä suloiset metallipurkit. Meidän 3-veellä oli omat suunnitelmat mitä näihin tulee sisälle. Isompaan tulee muroja ja pienimpään rusinoita <3 :)

 
Muutaman kangaspalasen otin myös ja noita sinisiä keittöpyyhkeitä.
Mulla ois haaveena päällystää meidän mökkirattaat tuolla kukkakankaalla :) 
 
Sain äidiltäni etukäteis synttärilahjaks tuon peilin. Sen laitoin tähän eteisaulaan.
Lopuksi vielä kuva eiliseltä.


Hallittu kaaos vai miten se oli? :) Ryhdyin siivoilemaan lasten leluja.
Tuli ainakin kaappeihin taas järjestystä!

Kivaa viikon alkua!!

Jenna

Haaveilua

Käväsin eilen Ikeassa ja siellä oli jo ihania kesäjuttuja esillä. Me ollaan nyt talven aikana mietitty miten saatais meidän takapihasta viihtyisämpi. Meillä on tosi lyhyt aita, jonka yli lapset pääsee kiipeemään, niin sille ainakin tarvii tehä jotain. Meillä on noita istutuslaatikoita, jotka ajattelin laittaa aidan viereen ja niiden taakse jotain mitä pitkin laitan herneitä kasvamaan. Vaikee selittää. Mutta tarkoitus olisi saada samalla näkösuojaa. Tästä kuvasta näkee vähän tota aitaa. Vuokra-asunnossa kun asutaan niin ei hirveesti pysty edes muutoksia tekee :/


Paviljonki ois kiva. Naapurilla on sellanen omalla pihallaan ja sopii kivasti. Pienet pihathan nää on, mutta jos kävis niin ettei se sopiskaan niin kyllä sille aina käyttöä löytyy. Joko vien mökille tai säästän siihen asti että saadaan se oma talo.

Tämä ikean paviljonki on naapurilla ja se on ollut tosi hyvä. Ei ois pahan hintanenkaan.

Millanenkohan tämä tuuli/aurinkosuoja mahtaa olla. Tällasellakin sais näkösuojaa. Kivat värit ainakin! :)

Mä niin tykkään värikkäistä auringonvarjoista. Lasten leikkipaikkaan tollanen turkoosiraidallinen ois ihana <3 Meillä on kyllä jo yks turkoosi ja limen vihree mut voishan niitä vaihdella. Ja kanille vois laittaa etupihalle oman varjon? heh :)
Keltanen tai turkoosi kastelukannu? Menis vaikka maljakkonakin pihalla.
Viimevuonna ostin tällaisen sangon pinkkinä, niin nyt vois ottaa tuon keltaisen.
Tämä tyyny  jäi vielä mietintään. Ihastelin sitä eilen, mutta päädyin ostamaan kuitenkin erilaisia kankaita. Aattelin että ompelen itse, mutta tuo kuosi on mun mielestä niin kaunis. Menis niin makuuhuoneessa kuin sitten pihallakin.
Tämä piti jo viimevuonna hankkia, kun meillä on sellanen rottinkinen pallotuoli pihalla, niin ei tuu kaikki ötökät häiritsemään kun yrittää siinä köllötellä ja lueskella. Mä vaan aina mietin että mitä kaikkee voi ite tehä ja mitä pitää ostaa :)

Nyt lähden maalaamaan pirttipöytää, siivoilemaan, pesemään pyykkiä, tuunailemaan, ompelemaan ja toivon että tunnit tässä päivässä riittää kaikkeen mitä haluun tehdä :) Lapsetkin kuitenkin kaipaa syliä ja halittelua välillä ja pitäähän sitä syödäkkin :)

Kivaa sunnuntai päivää <3

Jenna


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kauppaleikki

Aamulla leikittiin kauppaa. Laitettiin ruuat esille vanhaan kenkähyllyyn. 
Mattokin piti laittaa kaupan lattialle, tottakai :)
Lopuksi tehtiin hyviä ruokia ja syötiin.
Tällaisia leikkejä tänään :)





AURINKOISTA LAUANTAI PÄIVÄÄ!

Jenna

torstai 14. maaliskuuta 2013

Kampauspöytä



Tässä on mun "kampauspöytä". Meillä on lipasto tuossa eteisaulassa ja tämä on metrin korkea. Lapset eivät siis ylety tähän ilman tuolia. Oiva paikka äidin meikeille ja koruille mitä eniten tulee käytettyä. Loput onkin sitten piilossa :D heh

Kuvan kehys on aikaisemmin ollut peili, mutta se meni rikki. Perhoskorun kanssa siitä tuli kiva kehys isäni lapsuuden kuvalle. Isäni ei ole enää kanssamme, mutta aamu alkaa ihanasti kun voi kuvaa kattella <3 Ja onhan se kaunis kuva :) Jokin noissa vanhoissa kuvissa viehättää. Ne on niin ihania ja kauniita.

Tämä päivä alkaa olla jo pulkassa, mutta toivotaan huomiselle oikein iloista ja aurinkoista päivää! :)

Jenna

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Eteisestä kuvia

Tänään on ompelupäivä. Tiedossa housujen paikkausta, tilkkutöiden tekoa ja paljon ihanien värikkäiden kankaiden hipelöintiä :) hih.  

Viime päivät on mennyt maalaillessa, joten on kiva tehdä taas muutakin. Sohvalle kaipasin jotain ihanaa peittoa. Ehkäpä ruusuja? :)


Eteisen uusi kenkähylly on maalattu ja ostin siihen tuollaiset vähän isommat korit lasten pipoille ja hanskoille. Kenkähylly on suunniteltu ja tehty itse. Halusin alimmasta lokerosta isomman että saappaat mahtuu hyvin. 


Hyllykön yläosalle meinaan vielä tehdä jotain. Ruusut saa lähteä. Kohta kolme vuotta ollaan asuttu tässä ja vieläkään en oo löytänyt sopivan kokoista ja mieleisen väristä mattoa tuohon lattialle. Kaikki on joko liian pitkiä, lyhyitä tai sitten sen verran paksuja ettei väliovi mene kiinni. Räsymattoakaan ei voi laittaa kun rattailla tulee sisään niin se on ihan kurtussa.. Avain naulakkona meillä on puukarahka johon on laitettu vähän valkosta maalia.


Syttötuoli sai väriä ylleen ja keittiöön löysin Jyskin alekorista nuo vaaleenpunaset tuolin pääliset. 
Ihanaa kun aurinko paistaa <3

Iloista sunnuntai päivää!!

Jenna



keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Pääsiäisfiiliksiä



Ulkona paisyaa aurinko ja mittari näyttää plussaa. Oikein keväinen olo siis :) Laittelin lasten kanssa jo vähän pääsiäistä kotiin. Maalailtiin munia, rairuohot kasvamaan ja koristeita pöydille. Ihanaa värien loistoa :) Ja on meillä yks (ja toinenki) projektikin. Eteisessä tapahtuu muutoksia :)



Aurinkoista päivää!

-Jenna