perjantai 30. joulukuuta 2011

Meidän joulu

Ennen uuden vuoden vaihtumista voisin kertoilla vähän meidän joulun vietosta. Ihan mukavasti meni siellä mökillä. Aatto kului rauhallisesti. Pääsin haudallakin käymään pitkästä aikaa. Saunottiin, syötiin, pelailtiin monopolya ja aliasta. Lapset oli innoissaan lahjoista ja ei ois malttaneet ees nukkua. Päästiin jopa ulkoilemaankin kun ei vettä satanut ihan jokapäivä. Maanantaina oltiin myös ilman sähköä. Onneks vaan 10 h. Puita oli kaatunut niin kauhiasti ja raivaukseenkin meni monta tuntia. Ihanan mökkiloman jälkeen on myös ihanaa olla kotona!


Kasper 3kk

Jami toimi pukin apulaisena ja jakoi lahjoja.

Pikku Kasper-tonttu

Jami-tonttu
Huomenna juhlitaan vuoden päättymistä ja uuden alkamista. Syödään, saunotaan, valetaan tinaa ja poltetaan tähtisadetikkuja! Mukavaa alkavaa vuotta kaikille!

-Jenna

torstai 22. joulukuuta 2011

Ja niin joulu saapui

Kaikille oikein lämmintä ja iloista 


JOULUA!



Me lähdemme maalle joulun viettoon joten blogi hiljenee hetkeksi. Palaillaan!
-Jenna

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Leipomista

Nyt on viimiset piparit tältä vuodelta tehty. En edes tiedä kuinka monta sataa piparia me ollaan leivottu viimisen kuukauden aikana :D Mutta niitäkin on syöty koko ajan. Jami ainakin käy piparivarkaissa vähän väliä :)
On vähän mennyt hermot kun meidän uunin luukku on rikki ja huoltomiestä ei näy missään. Asutaan vuokralla ja huoltoyhtiöönkin oon soitellu muutamaan otteesseen, mutta ei osaa sanoo millon kerkii tulla. Sanovat vaan että mahdollisimman pian. huoh... no mutta sain kun sainkin leivottua vielä leipää ja tiikerikakkua. Jos ne ei tällä viikolla tule niin pitää miettii tota kinkun paistamista jossain muualla.. MUTTA ONNEKSI ME PÄÄSEMME MAALLE JOULUKSI <3 Aaton aattona lähetään ja tullaan takasin sit ku on pakko :D

On muuten orpoa olla ilman kameraa. Onneks mulla on kuvia varastossa :)


Karkkeja lapsuudesta <3
-Jenna

lauantai 10. joulukuuta 2011

Jouluun enää kaksi viikkoa


Joulukortit on nyt saatu valmiiks ja lähetetty. Harmi etten muistanut ottaa kuvia ennenkuin olin laittanut ne kuoriin, mutta pari korttia sentään sain kuvattua kun nää ei lähe postin kautta :D
Meillä hajos kamerakin tänään. Tää meidän 2v on ruvennut valokuvaamaan, niin sattui sitten pieni vahinko ja kamera on nyt entinen. No sovittiin isännän kanssa että ostetaan meille uus kamera joululahjaks. Enhän mä nyt ilman kameraa osaa olla :D Ja pitäähän lapsista kuvia saada jouluna.

Ensin käydään kaupassa ja sitten tehdään ruokaa ja katetaan pöytä.





Lastenhuone sai uuden järjestyksen. Ja on enemmän tilaa leikkiä. Toi sininen rahi on meidän pojan lemppari ja oon aatellu sen päällystää jossain vaiheessa uusiks.

Ostin muutaman hyasintin ja tein niistä kivan jouluisen asetelman eteisen pöydälle. Laitan siitä kuvaa myöhemmin. Nyt täytyy lähtee laittaa vauvaa nukkumaan, ettei kuku taas puoleen yöhön :)

Rakkaalta ihania jouluisia ruusuja <3

- Jenna

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Toinen Adventti


Viikonloppu meni mökillä perheen kanssa. Pikkusiskon kanssa leivottiin monta tuntia ja tuvassa oli kuuma vielä yölläkin. Oli ihanaa päästä taas puusaunaan ja rentoutumaan mieheni kanssa. Mummi tykkäsi lasten kanssa touhuta ja me saimme pikkasen aikaa ihan kaksistaan.
Nyt ollaan taas kotona ja lapset on nukkumassa. Rauhallinen koti-ilta, karjalanpiirakoita aura-juustolla ja kynttilöitä palamassa. Huomenna jaksaa taas aloittaa uuden viikon.

Mukavaa viikon alkua!

torstai 1. joulukuuta 2011

Lunta odotellaan



Koti tuoksuu kanelilta, syödään riisipuuroa. Leivotaan ja siivotaan, yhteisestä ajasta nautitaan. Kotia koristetaan punaisilla väreillä, meillä pidetään hauskaa, nauretaan ja leikitään.


Mitähän sieltä luukuista löytyykään? :)
Rauhallista viikonloppua!