Mun kamera on hävinnyt :( Täällä kotona se jossain on, mutta en millään löydä sitä. Ja tietenkin juuri nyt tekis mieli kuvata kaikkea. Niinhän se aina on. Silloin kun jotain ei ole, sitä tarvii. Onneks sisko tulee tänään kylään. Jospa hän löytäis sen :)
Käytiin eilen lenkillä lasten kanssa. Olen ruvennut juoksemaan taas pitkästä aikaa. Tuplarattaiden kanssa se on tietty vähän haastavaa, mutta onnistuu kyllä. Tuolla mettässä on niin kaunista ja rentouttavaa olla. On siellä kyykäärmeitäkin nähty (yäk). Ehkä siksi juoksen? ;)
On niin ihanaa katsella niitä puita, kuunnella metsän hiljaisuutta. Ei kuulu autojen äänet. Vain lintujen laulua ja hiekka ropisee jalkojen alla. Voin hetken kuvitella olevani kaukana kaupungista. Nähtiin hevosiakin. Ihasteltiin niitä tovi ja toinen tuli moikkaamaankin meitä. Sain silittää sen pehmeää kuonoa. Harmi etteivät olleet enää laitumella kun tultiin takaisin päin. Ehkä ensi kerralla? Toivon niin.
Mulla on sellainen haave, että joskus kun meillä on oma talo ja iso piha, voisin ottaa sinne paljon eläimiä. Kaneja, kissoja, koiran, kanoja, lampaita, ponin...Pihalla olisi kauniita kukkia, omenapuita ja yhden puun alla olisi kaunis rautapenkki johon voi istahtaa levähtämään. Siellä olisi pieniä polkuja joita pitkin voisi kävellä. Lapset voisi leikkiä pihalla ja juoksennella vapaasti. Pihapiirissä olisi myös pieni aitta jossa olisi kaikenlaisia aarteita. Siellä voisi olla myös pieni puoti ja jossa voisin myydä tekemiäni käsitöitä, ehkä jotain herkkujakin. Niin ja siellä voisi hetkeksi istahtaa kahville ja nauttia vaikka palasen hyvää kakkua. Itse tehtyä tietenkin ;) Ihmiset voisivat tehdä pieniä retkiä meidän pihamaalle ja käydä katselemassa eläimiä. Puutarha kukoistaisi ja voisi nauttia mansikoita auringonpaisteessa. Talvella olisi paljon lyhtyjä ja havukransseja. Pihalla olisi kauniita kauralyhteitä linnuille ja omenapuun oksista roikkuisi sellaisia linnuille tehtyjä pieniä kakkusia. Vaalenpunainen potkukelkka olisi tuvan portaiden vieressä. Sillä voisi hurauttaa kanilaan pupuja ruokkimaan.
Tuvassa tuoksuu ruisleipä. Ihan itse tehty. Leivinuunissa. Kodin täyttää puheensorina ja välillä vähän nahisteluakin. Pojat leikkii kammarissa. He ovat tehneet pitkän junaradan. Siellä veturit puskuttaa eteenpäin. "Katso äiti! Tämä mun juna on näin iso ja siinä on viisi perävaunua!" Hymyilyttää. Lapsilla on tilaa temmeltää ja koira makoilee vieressä seuraten sisarusten touhuja. Kuulen pientä ääntä ja käännyn katsomaan. Sieltä mieheni tulee pienen nyytin kanssa. Ovat juuri heränneet päiväunilta. "Saisko sitä ruisleipää jo maistaa?"
No tottakai!
Hetken päästä olemme tuvan ison pöydän ääressä. Tuoretta leipää ja voita, oma perhe ympärillä, ihanaa <3
Pienestä metsälenkistä voi olla suunnatoman paljon iloa. Tällaisia haaveita meillä.
Mistä sinä haaveilet?
Vai oletko jo saanut toteutettua suuren unelmasi?
Jenna
