keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Mitä jos pelottaa?

Viime viikkoina on ollut vaikeaa. Olen kärsinyt pelkotiloista ja ne on ahdistanut paljon. Lääkärin kanssa ollaan juteltu ja mummini on ollut suurena tukena. Jutellaan melkein päivittäin puhelimessa. Välillä monta tuntia. Mieheni on auttanut paljon kotona ja lasten kanssa. 

Tänään on ollut hyvä päivä. Kävelin pitkän lenkin ja samalla kävin hammaslääkärissä. Pelkäsin että oli reikiä mutta yllätykseni ei ollutkaan. Jee! Tähän mennessä ei oo vielä koskaan ollut (koputtaa puuta).

Se on jotenkin vaikeaa kun perheen äiti sairastuu. Äiti on perheen sydän, äiti pitää kaikista huolen. Olen todella kiitollinen että mulla on niin ihana mies ja perhe. Siskokin pääsee auttamaan melkein millon vaan. Mitä tekisinkään ilman heitä <3 Tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta. Turha sitä on jäädä surkuttelemaan. Pää pystyyn ja menoks!

Vaikka pakko myöntää, aluksi mua hävetti. Keho ei enää jaksanut, vaikka luulin itsekin että kaikki on hyvin. En halunnut myöntää että en jaksa enää. 

Ens viikolla on taas uudet kilpirauhas kokeet. Viime kokeissa arvot oli jo melkein normaalissa.
Olo on ollutkin hyvä. Kun vielä sais nää pelot aisoihin. Mummini opetti minulle rukouksen mikä toimii. Kyllä se taitaa tosiaan toimia. Eilen ei  pelottanut, tänään ei pelottanut, toivottavasti ei huomennakaan :) Myös laulut rentouttavat. Tämä varsinkin <3 


Toivottavasti kaikilla on huomenna hyvä päivä!

-Jenna


4 kommenttia:

  1. Voimia sinulle. Ei tosiaan aina jaksa, eikä ole tarviskaan. Miksi meidän tarttee tuntea huonoa omaatuntoa jos ei jaksa ,e ikä ole voimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Pitäisihän se aina muistaa että ei sille mitään voi että ei jaksa ja sillon pitää antaa kehon levätä eikä miettiä mitään turhia. Jotenkin kummasti se omatunto alkaa silti kolkuttaa :)

      Poista
  2. Luottavainen sydän sanoo: "Herra johdattaa kaikkia minun askeleitani! Hän on minun rakastava Isäni. Hän sallii kärsimystä, kiusausta ja koetusta - mutta ei koskaan enempää, kuin minä kestän, koska hän valmistaa aina ulospääsyn! Hänellä on iankaikkinen suunnitelma ja tarkoitus minulle. Hän on laskenut jokaisen hiuksen minun päässäni. Hän laski jokaisen solun ja muotoili kaikki minun jäseneni, kun olin äitini kohdussa. Hän tietää, milloin minä istun, nousen tai makaan. Minä olen hänen silmäteränsä. Hän on Herra - ei vain minun elämäni, vaan jokaisen tapahtuman ja tilanteen, joka koskettaa minun elämääni!" Jumalalla on kaikki hallinnassa!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa päivääni!