Käväsin Kodin1:ssä.
Mitä kaikkea ihanaa siellä olikaan.
Lapset kiukutteli rattaissa,
mutta itte olin kun taivaissa kun ihastelin kaikkia sisustusjuttuja.
Olisin tarvinnut sellaset silmälaput kun hevosilla on,
ettei nää sivulle.
Tai sit olis pitänyt vaan kiltisti kävellä suoraan kotiin.
Mutta tykkäsin näistä niin kovasti ja ne oli -70% ni eihän se ollu paha :)
Keräilen erilaisia lasisia koristeita pikkuhiljaa.
Yleensä ostan kun ne on alessa.
Haaveena on että sitten kun lapset on isoja,
niin voisin laittaa ne joskus joulukuuseen.
Todennäköisempää on kuitenkin, että en uskalla,
koska sitten tulee kuitenkin kissa tai koira joka sen kuuseen kaataa :D
Ainahan sitä voi haaveilla kuitenkin.
Kohta on viikonloppu.
Itse olen silloin messuilla.
Kivaa viikonloppua jo näin etukäteen! :)
Jenna
Ihania juttuja olet löytänyt..juu varo sillä aikoinaan minulla oli kissoja ja sain naapuriltani tekokuusen ison..ja paljon lasikoristeita mutta joka päivä oli yksi tai kaksi lasista koristetta rikkinäisenä lattialla..no enhän mie kissoille ollu vihainen vaan itselleni et mitäs laitoin..sitten kävi vielä niin että silloisen asunnon verkkokopin ovesta hajosi lukko ja en tietty heti saanut siihen uutta ja nekin mitkä säilyi niin varastettiin sieltä..asuin silloin yksin ja eihän minulla ollut työkaluja korjata sitä lukkoa ja sitä renkulaa mihin lukko kiinnitettään..harmittaa vielä tänä päivänäkin vaikka siitä on melkein 6v aikaa..kaivelee mieltä aina kun tämän muistaa :)
VastaaPoista